MIKKO MÄKELÄINEN & MYRSKYLYHTY: TUHKAA JÄÄ

vko 22/10

Tänä vuonna 10-vuotistaivaltaan juhliva Mikko Mäkeläinen on ollut tanssiväen ja iskelmämusiikin ystävien suosikki jo vuosien ajan. Nyt tummaääninen hurmuri julkaisee Myrskylyhty-orkesterinsa kanssa kuudennen pitkäsoittonsa, Tuhkaa jää.

Albumin kappaleet Uutta matoa koukkuun, Tottunut vastoinkäymisiin ja Muistatko, ovat Mikon omia omia sanoituksia ja sävellyksiä. Levyltä on julkaistu myös kaksi radiosinkkua: Lemminkäinen ja Sulle vain sydän hakkaa. Levyn helmistä poimittakoot lisäksi kiekon viimeisenä kuultava Vexi Salmen sanoittama nostalginen Kurki, levyn nimeenkin poimittu Vain tuhkaa jää sekä vanhanajan henkeä nostattava tanssikappale Minä ja Rautavaara.

Tuhkaa jää levy on kaupoissa 2.6. ja levyn julkaisujuhlaa vietetään la 12.6. IskelmäParatiisi-festivaalien yhteydessä Ikaalisissa, jossa Mikko ja Myrskylyhty myös esiintyvät. Yhteislevyjulkkareissa on mukana myös Varjokuva. Samalla Mikolle luovutetaan kultalevy hänen ensimmäisestä albumistaan.

Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty:
Mikko Mäkeläinen (laulu)
Timo Luostari (kitarat, mandoliini)
Riku Nummela (basso)
Juha Kangassalo (rummut, percussiot)

Vierailijat:
Samuli Jokinen / haitari, rhodes, piano, urku, moog
Mikko Tuominen / piano, koskettimet
Saana Murtojärvi / taustalaulu
Sanna Vartiainen / taustalaulu
Antti Kankaanranta / viulu
Eija Huhtala / sello
Janne Toivonen / trumpetti
Jusu Heinonen / alttosaxofoni
Toni Nuotio / häsläys

Tuottaja: Toni Nuotio
Äänitys/Miksaus: Toni Nuotio, Productionhouse Leipomo
Masterointi: JP. Mönkkönen, Instant Audio
Sovitukset: Toni Nuotio ja Myrskylyhty

p  2010 Sony Music Entertainment Finland Oy
© 2010 Spiral Music Oy
Kataloginro: 88697732872

Distributed by Sony Music Entertainment Finland Oy.
All trademarks and logos are protected. Made in the EU.

www.sonymusic.fi
www.spiralmusic.fi
www.mikkomakelainen.com

Keikat: Auraviihde, p. 02 2843 200
www.auraviihde.fi

Kuvat: http://www.auraviihde.fi/index.php?page=imagebank&folder=79

Biisilista:
1.  Uutta matoa koukkuun
2.  Minä ja Rautavaara
3.  Jos olisin yksin
4.  Odota en
5.  Meren musta laulu
6.  Sulle vain sydän hakkaa
7.   Vain tuhkaa jää
8.   Lemminkäinen
9.   Älä odota mua kotiin
10. Tottunut vastoinkäymisiin
11. Muistatko
12. Kurki


edelliselle sivulle...

 

 
 
UUSIMMAT JULKAISUT

 

© Spiral Music