|
vko 43/10
Levy
on todella odotettu yleisön keskuudessa, sillä rakastettu
artisti on tullut omien konserttikiertueidensa lisäksi
tunnetuksi juuri joulukonserteista ja kauniista joululaulujen
tulkinnoista.
Tomin aiempia albumeja on neljä, ja myyntiluvuista kertoo myös
seinälle ripustettu kultalevy. Nyt siis tulevalla levyllä
kuullaan jouluisia säveliä:
“Joululevyni on tunnelmaltaan rauhoittavaa kuunneltavaa. Se
sisältää kauniita joululauluja, mm. perinteisiä suomalaisia
lauluja, mutta myös hieman uudempaa joulumusiikkia. Kappaleet
ovat minulle tärkeitä, ja myös yleisö on toivonut niitä paljon
tekemilläni joulukiertueilla”, kertoo Tomi Metsäketo.
Tomi onkin kiertänyt Kuului laulu enkelten
-kirkkokonserttikiertueiden merkeissä jo kahdeksan vuoden ajan -
täysille saleille! Myös tänä jouluna on tulossa 10
joulukirkkokonsertin kiertue 30.11. - 17.12., jolla mukana
Iskelmä-Finlandia -palkittu Laura Voutilainen.
Joululevyn sovituksista vastaa Toni Nuotio, Tomi Metsäketo ja
Jukka Nykänen. Kappaleiden säestyksissä on mukana mm. Turun
kaupungin- orkesterin jousisektio, kapellimestarina toimii Jukka
Nykänen. Vierailijana The Prayer -kappaleessa on Laura
Voutilainen ja Orpojen joulu -kappaleessa Cantores Minores
-poikakuorolainen Akseli Ferrand. Katso Orpojen joulu
-kappaleen studio/haastatteluvideo Tomin nettisivuilta.
Albumin kappaleet:
1. Kuului laulu enkelten
2. Orpojen joulu
3. Tonttu
4. Christmas song
5. Walking in the air
6. Ihme
7. Sylvian joululaulu
8. Have yourself a merry little Christmas
9. Himlen i min famn
10. The Prayer
11. Jos joulu jää sydämeen
Tuotanto: Spiral Music
Oy
Label: Spiral Music
© &p 2010 Sony Music
Entertainment Finland Oy
Distributed by
Sony Music Entertainment Finland Oy.
All trademarks and logos are protected. Made in the EU.
www.sonymusic.fi
www.spiralmusic.fi
http://www.tomimetsaketo.com/
|