UNELMAVÄVYT: SYDÄN

vko 22/11

”Uusi Sydän-albumi astuu askeleen popiskelmän puolelle ja levyllä on kuultavana tunnelmaltaan ja menoltaan erilaisia biisejä”, kertoo Joonas Nyman, yhtyeen solisti. Ensisinglenä levyltä julkaistiin keväällä kappale Kartta kutsuu kulkemaan, joka antoi ennakkomakua levyn tunnelmasta. Kappale on soinut mm. Radio Suomen listalla jo usean viikon ajan.

Unelmavävyt - Jonakin päivänä, feat. Mikko Mäkeläinen on vauhdikas musaralli, ja se näyttää levyn toisen puolen.
”Mikko oli heti ensimmäisenä mielessä, kun mietimme tuottaja Toni Nuotion kanssa duettokaveria. Olemme vanhoja kamuja ja yhteistyökuvioita on mietitty jo pidempään. Kappeleen kuultuani ole selvää, että tähän tulee kaveriksi Mikko. Kemiat toimii - toivottavasti se välittyy myös biisistä!”, valottaa Joonas Nyman.

Unelmavävyt on hyvästä menosta tunnettu bändi ja keikkakalenterissa riittää tungosta.

Sydän-albumin kappaleet:
1. Hyppää kyytiin, 2. Kartta kutsuu kulkemaan, 3. Yhden miehen comeback, 4. Syvänmerensukellus, 5. Kissa ja hiiri, 6. Roosa, 7. Jonakin päivänä (Feat. Mikko Mäkeläinen), 8. Päivän kerrallaan, 9. Ei auta rukous ei loitsutkaan, 10. Tässä ja nyt, 11. Mä laulan sulle

PS. Unelmavävyjen edellisen levyn avausraita Fiftiesnaiset piti SUN Radion suosikit -listalla ykköspaikkaa 10 viikkoa ja teki näin kanavalla radiohistoriaa. Kesällä 2010 Unelmavävyt valittiin Kesän paras tanssittaja -äänestyksessä kakkoseksi (Lomaradion äänestys)

• Promootio: Sony Music Finland/Liisa Marjomäki, liisa.marjomaki@sonymusic.com , gsm 050 5254 109
• Keikat: Auraviihde, p. 02 2843 200

www.sonymusic.fi
www.auraviihde.fi/unelmavavyt
www.unelmavavyt.fi


edelliselle sivulle...

 

 
 
UUSIMMAT JULKAISUT

 

© Spiral Music