UNELMAVÄVYT FEAT. MIKKO MÄKELÄINEN: JONAKIN PÄIVÄNÄ

vko 23/11

Unelmavävyt juhlii levyjulkkareitaan ja julkaisee uuden sinkun!

Unelmavävyjen uusi single Jonakin päivänä, feat. Mikko Mäkeläinen on vauhdikas ralli, jossa Joonas ja Mikko mittelevät onnen kääntymisestä. Kappale on julkaistu nyt singleksi.

”Mikko oli heti ensimmäisenä mielessä, kun mietimme kappaleeseen vierailevaa laulajaa. Olemme tunteneet kauan ja yhteistyökuvioita on mietitty jo pidempään. Kappaleen kuultuani oli selvää, että tähän tulee kaveriksi Mikko. Kemiat toimii - toivottavasti se välittyy myös biisistä!”, valottaa Joonas Nyman.

”Jonakin päivänä on mukaansatempaava ja juuri mun tyyliin sopiva kappale. Pojat ovat tehneet siihen tosi hyvän sovituksen ja olin kyllä heti messissä, kun kuulin biisin ja kutsu studiolle kävi”, kertoo iskelmäkansan toinen suosikki Mikko Mäkeläinen.

Kappaleen voi kuulla ’livemaailmanensi-iltana’ Ikaalisissa IskelmäParatiisi-festivaaleilla la 11.6., missä Sydän-albumin julkkarijuhlaa vietetään (www.iskelmaparatiisi.fi). Pidemmän keikan Unelmavävyt heittää Ikaalisten IskelmäParatiisissa perjantaina 10.6. ja Mikko Mäkeläinen Myrskylyhty bändinsä kanssa torstaina 9.10.
Unelmavävyjen iskelmäpop-albumi Sydän on nyt kaupoissa!

Levyn tuottaja, Toni Nuotio, joka on tehnyt monien suomalaisten tähtien kanssa yhteistyötä (Jussu Pöyhönen, Ressu Redford, Neon 2, Anna Eriksson...) on siirtänyt Unelmavävyjen kolmatta albumia piirun verran radiosoiton ja popiskelmän suuntaan. Ensisinglenä levyltä julkaistiin keväällä kappale Kartta kutsuu kulkemaan, joka antoi ennakkomakua levyn tunnelmasta. Kappale on soinut radioissa kevään ajan ja mm. Radio Suomen listalla jo usean viikon ajan.

Tulossa lukuisia radioesiintymisiä ja Joonas vieraili 7.6. mm. Huomenta Suomessa.

Unelmavävyt on hyvästä menosta tunnettu bändi ja keikkakalenterissa riittää tungosta.

• Keikat: Auraviihde, p. 02 2843 200

www.sonymusic.fi
www.auraviihde.fi/unelmavavyt
www.unelmavavyt.fi


edelliselle sivulle...

 

 
 
UUSIMMAT JULKAISUT

 

© Spiral Music