TOMI METSÄKEDON KUULUI LAULU ENKELTEN -ALBUMI MYI PLATINAA

vko 50/11

Tomi Metsäkedon Kuului laulu enkelten -joululevy (Sony Music) on myynyt upeat platinaan oikeuttavan määrän. Tomi juhlii platinaa tuplasti, sillä hän saa joululevyplatinan lisäksi myös vuonna 2004 julkaistusta Tummaa samettia -albumistaan platinalevyn (Warner Music). Kaksi platinalevyä samana päivänä on artistille todella upea tunnustus.

Platinalevyt luovutettiin Tomille 15.12.2011 MTV3:n Huomenta Suomen aamuohjelmassa.

Levy-yhtiö Sony Musicin toimesta Kuului laulu enkelten -platina luovutettiin virallisesti Tomille Helsingissä Kallion kirkossa, jossa Tomi esiintyi Kuului laulu enkelten -kiertueensa konsertissa. Konsertin jälkeen yleisö saattoi nähdä platina-albumit kirkon aulassa, jonne Tomi tuli tapaamaan yleisöään.

Kuului laulu enkelten -joulualbumi julkaistiin viime jouluksi ja se ylitti jo silloin hienosti kuudessa viikossa kultalevyrajan.

Tomi Metsäkedon Kuului laulu enkelten -kiertueen ensimmäisen konsertin yhteydessä Jyväskylässä tehtiin konsertin valmisteluista Making of Kuului laulu enkelten -dokmenttivideo. Video sisältää tunnelmia konsertista ja treeneistä sekä Tomin mietteitä tämän vuoden kiertueesta, jonka jokaisella paikkakunnalla vierailee paikallinen lapsikuoro. Jyväskylässä oli mukana Kolmekuutoset-lapsikuoro. Katso tästä: www.youtube.com/watch?v=uKw2Sl6QAfU

Syyskauden aikana Tomi näytellyt Åbo Svenska Teaterin loppuunmyydyssä Les Miserablés -menestysmusikaalissa. Musikaalille on nyt luvassa myös jatkoa, sillä kevätkaudelle on varattu jo esityspäiviä, jotka nekin myivät loppuun samantein.

Lisätietoa: www.indico.fi/kuuluilauluenkelten
Kuvia Tomista: www.tomimetsaketo.com
Tunnelmia kiertueesta: www.facebook.com/tomimetsaketo

Tomin keikkakalenteri: www.tomimetsaketo.com/?page_id=285


edelliselle sivulle...

 

 
 
UUSIMMAT JULKAISUT

 

© Spiral Music